OSALLISTU TUTKIMUKSEEN

9.4.2019

Tutkimus aiheesta Henkinen väkivalta ero- ja/tai huoltajuusriidoissa

Oletko kokenut henkistä väkivaltaa ero- ja/tai huoltajuusriidoissa?

Olen Laurea ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelija, ja teen opinnäytetyötä aiheesta ”Henkinen väkivalta ero- ja/tai huoltajuusriidoissa”. Kaipaisin henkistä väkivaltaa kokeneilta kokemuksia siitä, miten henkinen väkivalta näyttäytyi suhteessa, miten lähipiirin ihmiset ja/tai esimerkiksi viranomaiset suhtautuivat siihen ja mielipiteitä siitä, suhtaudutaanko henkiseen väkivaltaan yleisellä tasolla riittävän vakavasti.

Voit kertoa kokemuksistasi joko alla olevan linkin takaa löytyvässä kyselyssä tai vaihtoehtoisesti vapaamuotoisesti sähköpostitse: iida.s.rekunen@student.laurea.fi

Voit tuolloin vapaasti kertoa oman tarinasi, ja jo pelkkä epäily henkisen väkivallan olemassaolosta nykyisessä tai entisessä suhteessa riittää. Kyselyssä on kaikkiaan kymmenen kysymystä, joista suurimmassa osassa on niin ikään mahdollisuus kertoa vapaasti kokemastaan.

Vastaukset tullaan käsittelemään nimettöminä ja luottamuksellisesti siten, ettei vastaajia voida tunnistaa niistä. Ole myös rohkeasti yhteydessä minuun ylläolevan sähköpostiosoitteen kautta, mikäli sinulle tulee mieleen kysymyksiä tai kommentteja opinnäytetyöhön liittyen.

Tässä linkistä pääset kyselylomakkeeseen https://fi.surveymonkey.com/r/S7VFTHM

Vastauksia pyydetään lähetettäviksi viimeistään 30.4.2019