Miksi minusta tuli luonnehäiriöisen uhri?

Alistava ihminen pettää aina tavalla tai toisella alistamansa ihmisen.Tällaiselle ihmiselle luonteenomaista on, että hänessä saattaa olla hyvin selkeä kaksijakoisuus. Toisaalta hän saattaa olla suunnattoman hurmaava ihminen, ihastuttava kaikin tavoin, hän voi olla kuin aurinko. Helsinkiläinen juristi Timo Kautto on nimittänyt Ruben Oscar Auerwaarasta kirjoittamassaan kirjassa Auerwaaraa aurinkomieheksi, koska hän oli seurassa ollessaan sen ehdoton keskus, hän oli niin ihastuttava ja suurenmoinen seuramies ja sillä perusteella pystyi huijaamaan hyvin monia naisia.

Toinen puoli tästä persoonallisuudesta on jotain aivan muuta. Hän on häikäilemätön, kova, itsekäs, julma ja hän voi tehdä alistamalleen ihmiselle aivan mitä tahansa. Nämä kaksi puolta eivät näytä kuuluvan millään tavalla yhteen, ja se joka tuntee toisen puolen, ei voi uskoa, että tässä ihmisessä on toinenkin puoli. Tällä tavalla ihmiset jakautuvat vähintään kahtia tällaisen henkilön edessä. Mutta jos suhde tulee jollakin tavalla pitkäkestoiseksi ja syväksi niin hyvin nopeasti, tai ainakin jossakin vaiheessa, alistettu ihminen joutuu kokemaan suunnattoman syvän pettymyksen. Mitä väkevämmin hän on kiintynyt alistajaansa, sitä kauheampi pettymys tietenkin on. Erityisesti lapsen suhteessa vanhempaan tai vanhemman sijaiseen, kasvattajaan ja parisuhteessa pettymys on erittäin voimakas.

Toinen seikka joka liittyy tähän, on alistetun ihmisen hyväksikäyttö. Hän ei saa olla oma itsensä tai ihminen sinänsä vaan hänen arvonsa on vain välineen arvo. Hyväksikäyttö voi olla aineellista ja taloudellista esimerkiksi Auerwaaran tunnetussa tapauksessa, Auerwaara aina pyrki näiden huijaamiensa naisten rahoihin. Tavalla tai toisella hyväksikäyttö on aina mukana.

Luonnehäiriöinen ihminen on hyvin usein, mahdollisesti aina varsin rahanhimoinen ja hän ajattelee, että hänelle kuuluu kaikki mikä on parasta, hienointa ja kalleinta. Hän on niin arvokas ihminen, että mikään taloudellinen uhraus tai panos hänen hyväkseen ei ole liikaa ja siinä hän tietenkin tarvitsee usein toisia ihmisiä. Hyväksikäyttö voi olla fyysistä, seksuaalista. Välttämättä nämä kaikki alueet eivät liity toisiinsa, mutta usein seksuaalinen ja taloudellinen hyväksikäyttö kulkevat käsi kädessä. Tässä yhteydessä voitaisiin nimittää tällaista persoonallisuutta vanhan tarun nimellä Don Juaniksi tai kun on naisista kysymys Donna Juanaksi.

Sivujuonteena voisin todeta, että en jaksa uskoa, että luonnehäiriöinen ihminen kykenee kokemaan edes seksuaalisia saati eroottisia syviä kokemuksia ja tunteita, tämä koskee varsinkin tällaisia naisia. Miehen seksuaalisuus on vähän toisenlaista, se on enemmän fyysisesti painottunutta kuin naisella ja siksi mies voi kokea seksuaalisen purkauksen ja siihen liittyvän ruumiillisen tyydytyksen melkein kenen kanssa tahansa, ainakin joissakin tapauksissa. Vaikka seksuaalinen ulottuvuus suhteessa voisi olla hyvin merkittävä ja keskeinen, en jaksa uskoa että sillä kuitenkaan alistajalle on nimenomaan seksuaalista merkitystä, vaan se on ainoastaan väline jota käytetään tämän toisen ihmisen alistamiseen.

Henkinen ja fyysinen alistaminen

Hyväksikäyttö on myös henkistä siten, että alistettu henkilö tehdään riippuvaiseksi alistajasta. Mitä kauemmin alistaminen jatkuu ja mitä syvemmälle se menee, sitä tiukempi tämä side on.

Tässä yhteydessä tulkoon mainituksi, että on myös hengellistä eli jumalasuhteeseen ja hengelliseen yhteisöön liittyvää hyväksikäyttöä, niin että jonkin hengellisen yhteisön johtaja tai joku muu merkittävässä asemassa oleva henkilö pelaa hengellisillä asioilla vaikka kysymyksessä on vain hänen valtansa ja sen käyttäminen.

Hyväksikäytöllä ja väkivallalla saattaa olla tietty ero. Sillä yleensä kaikkiin näihin hyväksikäytön muotoihin alistettu suostuu itse. Siitä on myös hänelle itselleen jotakin hyötyä, jotakin iloa ja tyydytystä. Ellei näin olisi, niin kukapa sellaiseen ainakaan vapaaehtoisesti suostuisi.

Kun on kysymys vanhempien ja lasten välisistä suhteista, asetelma on hieman toinen. Mutta syvässä mielessä hyväksikäyttö on kuitenkin aina väkivaltaa. Tällainen ihminen on aina väkivaltainen, hän on vähintään psyykkisesti väkivaltainen, mutta hän voi myös olla fyysisesti väkivaltainen, eikä voi koskaan tietää, ettei psyykkinen väkivalta muuttuisi fyysiseksi. On alistajia, jotka eivät koskaan käytä fyysistä väkivaltaa, mutta sitä ei voi koskaan tietää etukäteen. Siitä syystä alistava ihminen on aina vaarallinen. Sellainen ihminen, joka ei koskaan ole käyttänyt fyysistä väkivaltaa, josta ei uskoisi sitä etukäteen, voi jossain tilanteessa, suhteellisen luontevasti siirtyä käyttämään myös fyysistä väkivaltaa.

Syyllistäminen

Alistaja aina syyllistää alistamansa ihmisen. Tämä on yksi väkevämpiä keinoja. Alistettu ihminen kokee voimakasta syyllisyydentuntoa siitä, ettei ole sitä, mitä tämä toinen henkilö häneltä odottaa ja edellyttää. Syyllisyydentunne on erinomainen väline toisen ihmisen hallitsemiseen.

Siihen liittyy myös pelko. Yksi pelon aihe voi olla se, että ellen tee niinkuin minulta odotetaan ja vaaditaan, niin teen väärin tai minulle tapahtuu jotakin. Usein alistava henkilö käyttää pelkoa tietoisesti tai tiedostamattaan välineenään. Hän tietää, että pelon avulla ihmisiä voidaan hallita.

Tässä olen usein käyttänyt sellaista esimerkkiä, joka on aika inhottava kerrottavaksi, mutta käärmeen ensimmäinen saalistuskeino on se, että se yrittää saavuttaa saalistamansa kohteen katseen ja vangita sen saaden siten saaliinsa pelon valtaan. Se lamaannuttaa saaliseläimen fyysisiä toimintoja ja sen jälkeen käärmeen on helppo saada se kokonaan kitaansa.

Myös luonnehäiriöinen ihminen tavalla tai toisella herättää muissa pelkoa. Hän voi myös tiedostamattaan vyöryttää omat pelkonsa toisten niskaan. Esimerkiksi perheessä, työyhteisössä tai harrastusyhteisössä hän itse pelkää jotain aivan hirveästi, mutta ei koskaan tiedosta eikä tunnista näitä omia pelkojaan. Mutta hän voi käyttäytyä niin, että kaataa oman pelkonsa toisille ja kun hän huomaa, että hänen tunnistamaton pelkonsa aiheuttaa muissa ihmisissä pelkoa, hän itse voi rentoutua ja vapautua ja samalla huomata, että se onkin tuo toinen tai nuo toiset ihmiset jotka tässä pelkäävät eikä hänen itsensä silloin tarvitse pelätä.

Kun olen nyt reilun kymmenen vuoden ajan pohtinut näitä asioita, niin minulle on palautunut lapsuudenmuistoja mieleen. Sellaisia ehkä vuotta tai kahta vanhempia alakoulussa olleita kavereita, joista tuli juuri tällainen vaikutelma. He olivat uhittelevia ja pyrkivät siihen, että toiset olisivat pelänneet heitä. Minä en muista, että olisin ollut erityisen pelokas lapsi, mutta en halunnut olla tekemisissä tällaisten kavereiden kanssa. Tämä sama käyttäytymismalli on aikuisella luonnehäiriöisellä.

Alistetulla seurauksena on aina tavalla tai toisella itseluottamuksen menettäminen. Sanoisin, että tällaisen alistajan varsinainen tarkoituskin on juuri tämä. Sitä hän ei ehkä suoranaisesti ymmärrä tai tiedosta, mutta niin se on. Hän haluaa itselleen sellaisia uhreja, jotka eivät voi luottaa itseensä. Yksi asia siitä eteenpäin on varmasti kauhein asia, eli itsearvon menettäminen. Riipaisevampia asioita, joita olen ihmisten kanssa keskustellessani käynyt läpi on se, että uhri toteaa, että hän on tuhonnut minulta ihmisarvon.

Luonnehäiriöisen toiminta tähtää toisen ihmisen tuhoamiseen.

Itseasiassa kaikki se, mitä olen aiemmin sanonut pohjustaa tätä asiaa. Kukaan ihminen ei voi varsinaisesti elää, ellei hän tunne itseään arvokkaaksi. Luonnehäiriöisen kaikki toiminta lopulta tähtää toisen ihmisen täydelliseen tuhoamiseen. Onneton asia tässä on, että kumpikaan osapuoli ei tätä luultavasti selkeästi tiedosta. Uhri ei tiedosta, että alistajan varsinainen tarkoitus on hänen tuhoamisensa. Alistajakaan ei tätä missään tapauksessa myönnä, mutta ei selkeästi tiedosta, että toisen tuhoaminen ohjaa hänen käyttäytymistään mitä suurimmassa määrin.

Loppujen lopuksi tässä on koko asian ydin. Eli alistettu ihminen katsoo alistajansa silmissä omaa surmaajaansa. Se voi johtaa jopa fyysiseen tuhoamiseen. Tämä persoonan tuhoaminen etenee siten, että siinä tulee ikäänkuin alue kerrallaan, jonka tämä alistaja saa valtaansa ja saa täten nujerretuksi kohteensa itseluottamuksen ja omanarvontunnon ja kaiken muun.Sen jälkeen ei ihmisestä kovin paljon jää jäljelle.

Kun luonnehäiriöisen kohde tämän tiedostaa, se on tietenkin aivan kammottava kokemus. Mutta ajattelen, että se on aivan välttämätön kokemus, jotta voisi päästä vapautumisen tien alkuun.

Millaisista ihmisistä luonnehäiriöinen sitten saa helpoimmin uhrinsa?

Ensimmäinen vastaus tähän kysymykseen kuuluu, että ei kenestä tahansa. Me ihmiset emme ole samassa asemassa tässä suhteessa. Kuka tahansa ei ole alistettavissa. Joistakin hän saa uhrinsa oman asemansa perusteella, vanhempana, esimiehenä, johtajana. Joistakin hän saa uhrin näiden oman asennoitumisen perusteella. Tässä tulemme aika aroille alueille. Hän saa helposti uhrin itselleen ulkonaisesti puolustuskyvyttömistä ihmisistä. Tässä suhteessa lapset ovat kaikkein vaikeimmassa asemassa, sillä lapsi aina luottaa kasvattajiinsa, hoitajiinsa, vanhempiinsa. Lapsi ei voi kuvitella, että yleensä kukaan olisi paha häntä kohtaan, että joku tahtoisi tai tekisi hänelle mitään pahaa, mutta niin siinä vain käy. Ja juuri siksi lapsen asema luonnehäiriöisen vanhemman kanssa on erittäin paha ja vaarallinen. Kukaan ei ole valinnut syntymistä omien vanhempiensa lapseksi, joten siinäkin suhteessa lapsen asema on kohtalonomainen.

Ulkonaisesti puolustuskyvyttömiä saattavat olla myös alaiset. Vaikka meillä työsuojelu on suhteellisen pitkälle kehitetty, ja meillä puhutaan demokraattisesta valvonnasta, niin siitä huolimatta esimiehillä ja johtajilla on erittäin paljon valtaa. Erityisen vaikeita tässä suhteessa ovat julkisyhteisöt, sillä siellä kukaan ei ota varsinaisesti vastuuta. Esimerkiksi kunnallishallinnossa on kunnallisvaltuusto, jokin lautakunta tai johtokunta tai jokin muu kollektiivinen elin, mutta eihän se mitään pysty tekemään. Näissä yhteisöissä ollaan hyvin suurissa vaikeuksissa. Oma alueensa on tietenkin armeija, jossa helposti upseerit ovat, tai ovat ainakin voineet olla alistajia. Sitten ovat taloudellisesti riippuvaiset ihmiset. Ei ole yksinkertaista irtaantua avioliitosta taloudellisista syistä. Siinä voi joutua jäämään aivan puille paljaille, ja erityisesti lapsiin liittyvät kysymykset ovat hankalia selvittää.

Helppoja saaliita ovat myös ne, jotka ovat ymmärtäneet väärin lasten ja vanhempien suhteet. Tässä suhteessa ainakin ennen viitattiin neljänteen käskyyn. Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Apostoli Paavali kirjoittaessaan efesolaisille käsittelee tätä käskyä ja selittää mitä se tarkoittaa. Hän sanoo lapsille, olkaa kuuliaisia vanhemmillenne Herrassa, sillä se on oikein, siihen liittyy lupaus.Usein tähän valitettavasti sisältyy sellainen yksipuolisuus, että vanhemmat käyttävät tätä käskyä oman arvovaltansa tukena. Se on käsky, joka on sanottu lapsille, ei vanhemmille. Vanhemmille ei sanota, alistakaa lapsenne, vaan lapsille sanotaan kunnioittakaa vanhempianne, valitkaa kunnioittaminen. Siksi Paavali jatkaa:: Hän puhuu vanhemmille, te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran kurissa ja nuhteessa. Kun hän samaan aikaan kirjoitti kirjeen kolossialaisille, hän sanoi tämän vielä rajummin: Isät, älkää aina moittiko lapsianne, etteivät he masentuisi. Kreikan sana, jota Paavali tässä käyttää, tarkoittaa sananmukaisesti etteivät he tukehtuisi, etteivät he menettäisi elinvoimaansa. Tässä Paavali viittaa siihen, että luontaista vanhempien auktoriteettiasemaa voi käyttää väärin suhteessa omiin lapsiinsa.

Toinen asia, mitä Paavali samassa yhteydessä käsittelee on miehen ja vaimon välinen suhde. Siinä hän käyttää ilmaisua, joka on suomennettu näin: Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon ja olkaa alamaiset miehellenne, sillä mies on perheen pää, niinkuin Kristus on seurakunnan pää. Oikea käännös olisi seuraava: Te kaikki asetatte toisenne itsenne edelle, ennenkaikkea te vaimot asetatte miehenne itsenne edelle Kristuksen pelossa. Hän sanoo miehille: Rakastakaa vaimojanne niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä.

Hän sanoo erikseen vaimoille jotain ja erikseen miehille jotain. Miehille ei sanota, alistakaa vaimonne, vaan miehille sanotaan, rakastakaa vaimoanne Tämän pitää olla kummankin oma valinta, niin että vaimo vapaaehtoisesti, oma-aloitteisesti, suhtautuu niin, ettei hän asetu miehensä yläpuolelle komentooraksi, vaan haluaa kunnioittaa miestään. Hän voi kunnioittaa miestään silloin, kun mies rakastaa häntä. Mies taas voi rakastaa vaimoaan silloin kun vaimo kunnioittaa häntä. Tässä on siis selvä vastavuoroisuus, mutta jos se murretaan niin, että vaimoa käsketään olemaan miehelleen alamainen, niin tämä asenne on hyvä maaperä naisen alistamiseen.

Helppoja uhreja ovat kiltit ja kohteliaat ihmiset, jotka ovat tottuneet siihen, että ihmisiä käsitellään kohteliaasti ja hyvin ja että heitä arvostetaan. He eivät osaa ajatella, että joku voisi olla heille häijy.

Minulle on jäänyt mieleen sellainen kun olimme erään ystäväperheen kesämökillä kylässä. Yksi lapsistamme oli silloin kaksivuotias, ihastuttava pieni tyttö. Yht´äkkiä tuli sellainen tilanne, että isäntäperheen viisivuotias poika tyrkkäsi pienen kaksivuotiaan veteen rannalla ilman mitään aihetta. Muistan vieläkin tämän kaksivuotiaan ilmeen, kuinka hän oli aivan hämmentynyt, koska ei voinut kuvitella, että kukaan tekisi hänelle mitään sellaista. Hän oli tottunut luottamaan siihen, että ihmiset olivat hyviä ja kilttejä häntä kohtaan. Jos joku on saanut kasvaa sellaisessa kodissa ja sellaisten vanhempien, kasvattajien ja opettajien hoidossa, joissa aikuiset ihmiset kohtelevat lapsia hyvin, arvostavasti ja kunnioittavasti, eivätkä tee heille mitään pahaa, niin tällainen ihminen oppii luottamaan toisiin ihmisiin niin, että tämä hyvä asia voi kääntyä hänen kohdallaan huonoksi juuri siitä syystä, että hän helposti luottaa sellaiseen ihmiseen, joka ei olekaan sen arvoinen.

Sitten tulemme ehkä vähän vaikeammalle alueelle. Helppoja uhreja ovat sisäisesti puolustuskyvyttömät. Sellaiset ihmiset, joilla on tarpeita joihin tällainen alistaja vetoaa. Yksi tällainen tarve on henkinen riippuvuus. Siis ihminen, joka ei seiso omilla jaloillaan, vaan tarvitsee jotakuta. Tässä hyvä esimerkki voisi olla Sound of Musicin duetto, jota Trappin perheen 16 vuotias tyttö laulaa 17 vuotiaan pojan kanssa, josta myöhemmin tulee natsien palvelija. Poika laulaa ensin: You are sixteen, going on seventeen, you need someone, older and wiser than you, eli olet 16 vuotias, pian 17, tarvitset jonkun vahemman ja viisaamman. Sitten tyttö laulaa: I am sixteen, going on seventeen, I need someone older and wiser, eli olen 16 vuotias, pian 17 ja tarvitsen jonkun vanhemman ja viisaamman.

Myös sellainen ihminen joka tarvitsee turvallisuutta takertuu helposti sellaiseen, joka näyttää sitä hänelle tarjoavan. Ihminen joka on epävarma, ihastuu sellaiseen ihmiseen, joka näyttää varmalta, joka tietää kaiken, hallitsee kaiken ja jolla on vastaus kaikkiin kysymyksiin. Auktoriteettia tarvitseva ihminen on helppo saalis ja samoin sellainen ihminen, joka ei ole pystynyt ottamaan vastuuta omasta elämästään. Kun joku tarjoutuu hänen elämässään vastuunottajaksi, tai kuten ainakin siltä näyttää, niin hän voi olla hyvin helppo nakki tällaiselle ihmiselle.

Meissä ihmisissä on erilaista syyllistymisaltiutta. Jos se on hyvin suuri, eri syistä syntynyt, niin helposti ja herkästi etsimme aina itsestämme vikaa. Jos olemme jääneet sivuun sosiaalisissa suhteissa, jonkinlaiseksi hiirulaiseksi nurkkaan tai harmaavarpuseksi, ja kun joku osoittaa suurta huomiota, niin se hivelee tavattomasti ja luo tällaista yhteenliittyvyyttä. Jos on tarve saada etuja jossain yhteisössä, taloudellisesti tai maineessa, niin voi helposti suostua toisen alistettavaksi.

Alistuminen voi kestoltaan olla väliaikaista ja tilapäistä ja se voi myös loppua joskus, esimerkiksi työpaikalla, koulussa tai armeijassa. Mutta nimenomaan perheen sisäpuolella alistaminen voi kestää alistajan kuolemaan saakka . Alistuminen voi olla tietoisesti tai tiedostomattomasti omasta tarpeesta valittua. Tämä on hyvin vaikea asia. Usein avioliitossa asetelma on sellainen, että alistaja on itse valinnut itselleen tällaisen alistajan tiedostamattaan. Tämä ei tarkoita sitä, ettei tämä alistettu henkilö voisi olla aivan aidosti rakastunut alistajaansa. Sitä ei voi eikä tarvitse asettaa kyseenalaiseksi. On täysin mahdollista olla ehdottomasti rakastunut ja samalla etsiä siitä, johon on rakastunut tiedostomattomiin tarpeisiinsa tyydytystä. Tämä suhde ihmisen sisällä on monimutkainen, monisyinen ja vaikea asia. Tätä voi tapahtua myös eri vapaavalintaisissa yhteisöissä.

Alistuminen voi olla pakotettua työyhteisöissä ja armeijassa. Se voi olla mahdollista myös vain siitä syystä, ettei alistajaa voi paeta.

Tajuaako alistettu ihminen omaa osuuttaan?

Yksi olennainen kysymys on, tajuaako alistettu ihminen omaa osuuttaan. Minä asennoidun tähän sillä tavalla, että en keskusteluissa uhrin kanssa koskaan oma-aloitteisesti ota tätä asiaa esille. Siitä syystä, että hän on aina syyllistetty ihminen. Kun hän tulee etsimään apua omaan hätäänsä, en sano hänelle, että etsipäs nyt vikaa itsestäsi. Sinä olet käyttäytynyt sillä tavalla, että tämä ihminen on toiminut näin. Jos tekisin näin, minä vain lisäisin hänen syyllisyyttään. Hän tuntisi itsensä syylliseksi vielä siihenkin, että hän on suostunut toisen alistettavaksi. Toisinaan käy sillä tavalla, että alistetuksi tullut ihminen alkaa itse tajuta ja kysyä, onko hän ehkä itse tavalla tai toisella ollut tähän asiaan vaikuttamassa. Tämä on hyvin tärkeä ja terveellinen kysymys, ja se johtaa mielestäni hyvin tärkeään itsetuntemuksen prosessiin ja silloin ihmisellä täytyy olla jotain, mihin hän voi tukeutua, ettei hänen tarvitse nääntyä omaan syyllisyydentunteeseensa kaiken muun lisäksi.

Siksi ajattelen että tällaisen alistetun ihmisen itsetutkiskelukysymyksiä olisivat esimerkiksi seuraavat, jotka hänen pitäisi itse tehdä itselleen:

1. Oletko altis imartelulle? Inhoatko sitä vai tekeekö se hyvää? Pystytkö näkemään imartelun läpi, pystytkö pitämään tosiasiat erillään valheellisista puheista? Janoatko tunnustusta muilta ihmisiltä?
Me kaikki janoamme ja tarvitsemme tunnustusta. Koko ihmisten yhteiselämä edellyttää sitä, että annamme toisillemme tunnustusta. Mutta jos ihminen ei ole saanut tunnustusta, silloin tarve kasvaa ylisuureksi ja se liittää häntä helposti tällaisiin ihmisiin.

2. Onko sinulla tarve alistua? Miksi haluat jonkun alistavan sinua? Miksi ihannoit vahvaa valtaa ja auktoriteettia?
Tämä menee ehkä tämän luennon ulkopuolelle, se on oma kulttuurinen kysymyksensä. Haluan kuitenkin sanoa, että minua kammottaa se pohjaton narsismin ihailu, joka meidän kulttuurillemme on luonteenomaista. Ainoastaan niillä ihmisillä on arvoa, jotka ovat syvästi ihastuneet itseensä ja tuovat sen julkisesti esille. Siten muutkin ihailevat heitä. Tämä on suunnattoman vaarallinen kierre kokonaiselle kansakunnalle ja kulttuurille.

3. Onko sinulla tarve ihailla itseään ihailevaa ihmistä?
Tämän tarpeen pohjalla on yleensä se, että ihminen tuntee itsensä surkeaksi. Kun hän näkee jonkun, joka on pohjattoman rakastunut itseensä, hän ikäänkuin imee siitä toisesta ihmisestä hänen itseihailuaan ja hänen itserakkauttaan ja täydellisyyttään omaksi ravinnokseen. Silloin hänen ei tarvitse olla se mitätön olio jossain nurkassa. Miksi ihastut itseään ihailevaan ihmiseen, mitä tarvetta se sinussa tyydyttää?

Nämä kysymykset ovat sellaisia, että niistä olisi hyvä keskustella jonkun sellaisen henkilön kanssa, joka ei lyö, ei syytä eikä syyllistä, joka ymmärtää tätä asiaa ja auttaa nousemaan siitä yli.

Mitä itse voin tehdä?

Mahdollisuudet päästä irti alistajasta ovat kovin erilaisia. On ihmisiä, joilla ei yksinkertaisesti ole mitään ulkonaisia mahdollisuuksia. On esimerkiksi avioliittoja, joista ei yksinkertaisesti voi lähteä. Joissakin tapauksissa avioero on ratkaisu, mutta ei kaikissa. Juristit tietävät, mitä karmaisevia juttuja voi seurata, kun pyrkii irtaantumaan tällaisesta suhteesta. Toisinaan se saattaa onnistua. Olen kuullut eräästä tapauksesta, jossa vaimo kertakaikkiaan väsyi mieheensä ja halusi eron, ja jossa mies hoiti kaiken erittäin hienosti, jopa omaisuuden jaon ja kaiken muun. Vastakkaisia esimerkkejä on kuitenkin vaikka kuinka paljon.

Tämä voi ärsyttää teitä, mutta uskallan sanoa sen näin. Olennainen asia tapahtuu aina uhrissa itsessään. Hänessä täytyy tapahtua jokin muutos. Jos hänessä tapahtuu sisäinen muutos, se alkaa heijastua hänestä ulospäin, vaikkei hän sanoisi mitään, vaikkei hän tekisi mitään. Se alkaa vähitellen muuttaa häntä itseään myös siten, että hän voi löytää keinoja, joilla hän voi tilannetta muuttaa, vaikka radikaaleja keinoja ei olisikaan käytettävissä. Tästä pitäisi lähteä liikkeelle.

Jotta voisi vapautua alistajasta, ydinasia ja samalla tärkein asia on se, että voi saada oman ihmisarvonsa takaisin. Sen menettäminen on asiassa kaikkein pahinta. Ellei voi kokea itseään arvokkaaksi, ei voi päästä irti alistajastaan, se on mahdotonta.

Menen hiukan taaksepäin, syyllistämiseen. Ensimmäisiä asioita on se, että ei suostu enää syyllistettäväksi ilman perusteita, vaan kertakaikkiaan omassa mielessään torjuu tämän. Uhri ei myöskään saa suostua enää pelkäämään. Pelko on tietysti hyvin terve reaktio, sillä kuten jo sanoin aikaisemmin, alistaja voi olla hengenvaarallinen ja se täytyy aina pitää mielessä. Hän voi tuhota toisen ihmisen omaisuuden, terveyden, viedä jopa hengen, ihan mitä tahansa. Mutta samaan aikaan pitää yrittää löytää sellainen asenne, jossa ikäänkuin sisäisesti ryhdistäytyy ja viestittää toiselle ihmiselle: Minä en sinua pelkää!

Yksi seuraus tästä on se, että alistajalta menevät jauhot suuhun. Hän joutuu uuteen tilanteeseen. Hän on tottunut siihen, että tämä ihminen tai useimmat ihmiset tottelevat häntä. Mutta kun hän kohtaa ihmisen, joka ei pelkää häntä, hän ei enää tiedä mitä tehdä. Tietenkin voi olla niin, että hän silloin tehostaa omia keinojaan ja kaikki tulee vaan aina rajummaksi, mutta se on sen ajan murhe. Sisäinen asenne on tässä kaikkein tärkein. Mutta jos ihminen vain jää tähän, hän säilyy uhrin ja saaliin ominaisuudessa. Tämä asia on tullut minulle aina vaan selvemmäks,i kun olen näitä asioita miettinyt ja keskustellut ihmisten kanssa. Minun on tietenkin helppo sanoa näin, mutta jokainen ihminen joutuu käymään omat syvät kamppailunsa. Muuta mahdollisuutta ei ole.

Uhrin selviytymiskeinoja

Uhrin selvitymiskeinoja on neljä, sisäisen asennemuutoksen lisäksi. Nämä ovat tietyllä tavalla ulospäin suuntautuvia keinoja.

1. Tunnistaminen. Tapaan jatkuvasti sellaisia ihmisiä, jotka sanovat, että heillä muutos tapahtui silloin, kun he tajusivat mistä on kysymys. Vika ei olekaan heissä. Toinen ihminen on sellainen persoonallisuus, joka käyttäytyy tällä tavalla. Tietenkään se ei anna sille mitään oikeutta, mutta uhrille se tuo helpotusta, koska hän tajuaa, että tämä on yleisesti määritettävissä oleva asia, eikä vain hänen subjektiivinen kokemuksensa tai muuta sellaista. Siksi tunnistaminen on ensimmäinen asia ja usein se jo tuo tietyn huojennuksen mukanaan. Ongelma saa nimen. Kun jokin saa nimen, sitä on helpompi käsitellä.

2. Taisteleminen. Taistele jos voit.
Oikeastaan taistelemisessakin on sellaista, mikä kääntyy ihmiseen itseensä. Siis taistele jos voit. Lakkaa alistumasta. Se on sisäinen asenne. Älä jää pelon valtaan, sekin on sisäinen asenne. Älä suostu syyllistymään.

3. Ellet voi taistella, pakene jos voit.

Taisteleminen ei aina ole mahdollista ja silloin pakene jos se on mahdollista. Se ei ole epämoraalista. Ei ole epämoraalista lähteä pakoon, jos sillä voi pelastaa oman ja lastensa hengen tai terveyden.

4. Ellet voi taistella, etkä paeta, kärsi. Mutta kärsiessäsi tiedä mitä teet.

Minä en voi sanoa kenellekään ihmiselle, että ole nyt siinä vaan ja kärsi. Kenelläkään ei ole tätä oikeutta. Tässä on jälleen kysymys valinnasta, jonka ihminen itse tekee. On suuri ero sillä, pakotetaanko kärsimään vai valitseeko itse, ehkä pakkotilanteessa, kärsimisen.

Kärsiminen ei ole sitä, mikä ikäänkuin kaadetaan ihmisen päälle, vaan ihminen itse päättää tehdä niin kärsimyksen taakan alla. Älä tukahduta, älä kiellä kärsimystäsi. Älä yritä työntää sitä sivuun, älä missään tapauksessa sano, että se on sinulle ihan oikein tai muuta tällaista, vaan anna sen tehdä niin kipeää kuin se tekee.

Sitten on sellaista, mikä suuntautuu ulospäin. Osoita vihastumisesi. Tämä on monille alistetuille erittäin vaikeaa, koska he ovat tottuneet siihen ajatukseen, että vihastuminen on väärin. Se on moraalisesti väärin, tai se on jopa uskonnollisesti väärin. Mutta se ei ole sitä. Uudessa testamentissakin kehoitetaan, vihastukaa, mutta älkää tehkö syntiä. Vihastuminen ja vihaaminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Kun meidän oikeuksiamme poljetaan, meidän pitäisi suuttua siitä, eikä suinkaan jäädä alle. Osoita vihastumisesi tavalla tai toisella. Käytännössä tämä merkitsee riitelemistä. Ne jotka ovat joutuneet alistetuksi ovat yleensä sellaisia ihmisiä, jotka inhoavat riitelemistä ehkä yli kaiken. Se on heille suunnattoman vastenmielistä. Koko heidän olemuksensa on sitä vastaan, mutta on vain opittava riitelemään.

Tässä tulee tietenkin vastaan kysymys, mihin voimani riittävät. Jokainen riita kuluttaa tavattomasti voimia. Silloin on pakko punnita, milloin kannattaa ruveta riitelemään, räyhäämään ja panemaan vastaan. Mutta vääryyttä ei saa koskaan hyväksyä. Vääryyteen ei saa koskaan suostua. Se on asennekysymys.

Vastusta. Älä suostu siihen mikä on väärin. Vastusta jos se on mahdollista. Se ei aina ole mahdollista, mutta siihen pitää pyrkiä.

Yksi hyvin tärkeä asia on, älä sääli alistajaasi. Jotenkin minun järkeeni ei mahdu, että aika moni alistettu henkilö, varsinkin naiset miehen ja naisen välisissä suhteissa sanoo: Minua niin säälittää se henkilö, ihminen joka on aiheuttanut hänelle hirvittävän kärsimyksen. Aivan varmasti se ihminen onkin säälittävä kaikessa mahdin täyteydessään, mutta ei hän tarvitse tämän uhrinsa säälimistä ja sanoisin jopa näin julmasti. Sen on loputtava, sitä ei saa olla.Siitä täytyy päästä irti. Se ei ole uhrin vastuulla.

Älä usko hänen muuttumiseensa. Hän ei muutu. Tämä on käytännöllinen neuvo. Psykiatrit voivat keskustella tästä ja esimerkiksi Mirja Pyykön ohjelmassa, käytettiin aika paljon aikaa kysymykseen, voivatko nämä ihmiset muuttua vai eivät. Siitä voivat psykiatrit keskustella. Poikkeuksiakin voi olla. Erään psykiatrin potilas oli käynyt vastaanotolla neljä kertaa viikossa kahdeksan ja puolen vuoden ajan, ja sen jälkeen oli tapahtunut muutos. Mutta tämä ei ole normaalitapaus.

Käytännössä minun neuvoni on aina, älä usko tämän ihmisen muuttumiseen. Jos hän muuttuisi tai hänen käyttäytymisensä muuttuisi, niin se on ihan hyvä asia, mutta et voi lähteä siitä, että hän muuttuu. Lisäät vain omaa ja muitten kärsimystä, jos uskot hänen muuttumiseensa.

Vältä häntä, sano hänet irti, kerro hänestä hänen esimiehelleen. Se voi joskus tuottaa tulosta, joskus taas ei, valitettavasti. Ota hänestä avioero, mutta älä ruoki vihaasi häntä kohtaan äläkä yritä kostaa hänelle. Vihastuminen on oikein mutta vihaaminen ja kostaminen on väärin.

Yritä raivata itsellesi omaa elintilaa, vaikka vain pientäkin, mutta sellaista mihin toinen ihminen ei pääse. Se voi olla vaikeaa, mutta ainakin useimmiten jotain on löydettävissä. Kauheaa tässä on se, että usein alistaja kontrolloi alistamaansa ihmistä aivan täysin. Jos hän on esimerkiksi kotona päivät, hän saattaa soittaa työpaikalle ja varmistaa, ettei kumppani ole kenenkään toisen kanssa sängyssä. Hän pyrkii usein leikkaamaan kaikki ystävyyssuhteet ja sukulaissuhteet alistetun henkilön ympäriltä, niin että hän jää yksin ja vain alistajansa uhriksi. Hän ei anna tilaa harrastuksille eikä millekään vastaavalle. Alistajalla on tietty kuristamispyrkimys kaiken aikaa, mutta oman elintilan löytäminen on ensisijaisen tärkeää.

Tähän voisi ottaa riipaisevan esimerkin dementikon omaishoitajasta, jolle on suunnattoman arvokasta, että edes pienen hetken saa olla rauhassa ja hengähtää. Ymmärrän, että tämäkin saattaa olla hyvin vaikeaa, mutta se on mahdollista.

Viimeiseksi haluan sanoa: Näe oma ihmisarvosi!